perjantai 1. toukokuuta 2015

Lauritsala



Helsingin Sanomat otti Lauritsalan kirkon yhdeksi vaihtoehdoksi etsittäessä Suomen ruminta kirkkoa. En itse yleensä pidä betonikirkoista ja 60-70-luvun betoniarkkitehtuurista, mutta jostain syystä Lauritsalan kirkko sai mut hengähtämään: wau. Mitä tulee muihin sen ajan modernismia edustaviin rakennuksiin, Lauritsala oli upea näky, siinä missä muuten tapahtuu hampaiden kiristelyä. Kirkko tuli vähän puun takaa ja sen muodossa on jotain ylvästä ja mua koskettavaa, mikä yllättäen painui lähtemättömästi mieleen.

Lauritsalan kirkko on nimeltään "Taivaan valo". Sen on suunnittellut arkkitehdit Toivo Korhonen sekä Jaakko Laapotti. Kirkko valmistui vuonna 1969, ja sen perusta on tasasivuisen kolmion muotoinen. Muoto symbolisoi Pyhää Kolminaisuutta: Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.

Kirkon betonikatto on valmistettu liukuvalumenetelmällä ja siinä on suuri lasikate. Lisäksi alttarin takana olevassa seinässä on pystysuorasti ikkunat aina kirkon huipulle saakka. Näin "taivaan valo" pääsee kirkkoon sekä päätyseinän että kattoikkunoiden kautta.

Kirkko on 47 metriä korkea ja sen salissa on istumapaikat 670 henkilölle.

Lähteet ja linkit:

http://www.lappeenrannanseurakunnat.fi/lauritsalan-kirkko1

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lauritsalan_kirkko

https://fi.wikipedia.org/wiki/Toivo_Korhonen_(arkkitehti)

http://www.mfa.fi/arkkitehtiesittely?apid=16545342

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jaakko_Laapotti

http://www.imatralainen.fi/artikkeli/232498-lauritsalan-kirkon-suunnittelija-puolustaa-kirkkoaan

http://www.lappeenrannanuutiset.fi/artikkeli/232531-lauritsalan-kirkon-arkkitehti-nama-rakenteet-tekisin-toisin

http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1942

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti